torstai 18. heinäkuuta 2013

Alman menestystä VEPE:ssä

A-pentueen Abella eli "Alma" loisti Oulussa 13.7.2013. Alma suoritti hyväksytysti vesipelastuksen soveltuvuuskokeen. Näin Almasta tuli ensimmäinen espanjanvesikoira, joka on Vepen soveltuvuuskokeen suorittanut. Onnittelut vielä Almalle ja Riitalle mahtavasta suorituksesta!

Veneen haku


Lisää kuvateksti

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Isla Ruotsin MVA

Viime viikon lauantaina A-pentueen FI MVA Antonella "Isla" loisti Ruotsin Jällivaaran näyttelyssä. Isla oli VSP ja näin myös Ruotsin muotovalio!





maanantai 24. kesäkuuta 2013

Pentuhuone hiljenee

Viime viikkoina aika on mennyt vauhdilla. Pennut ovat pitäneet huolen, että mukavaa ohjelmaa päiviin on riittänyt. Olemme ulkoilleet ahkerasti ja tutustuneet uusiin asioihin. Kuusiviikkoisena pennuille tehtiin pentuetestaus. Testaajankin mielestä pennut ovat avoimia, reippaita ja hyviä harrastekoiran alkuja.

Juhannus viikonloppuna oli jo luopumisen aika. Ylivieskaan jäivät Lilli (beige tyttö) ja Luca (valkoinen poika). Kuopioon lähti Bobi (musta poika), Espooseen Bruno (ruskea poika) ja Jyväskylään Essu (musta tyttö). Ihana oli nähdä perheiden onni uudesta perheenjäsenestä, vaikka hieman haikeaa olikin. Luopumista helpotti se, että ruskea tyttö jäi Pauliinan perheeseen, Lolan kaveriksi.

Lisäsin uusia kuvia albuumiin. Kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan kaikki kuvat.





















lauantai 8. kesäkuuta 2013

Uteliaat ulkoilee

Pennuilla on huomenna ikää viisi viikkoa. Täällä leikitään paljon ja tutustutaan uteliaana uusiin asioihin. Lelut kiinnostavat ja painimatsit kaverin kanssa. Onneksi sää suosii, joten pihalla peuhaaminen on mukavaa puuhaa. Galleriasta löytyy vauhdikkaita kuvia eilisen ja tämän päivän ulkoiluhetkistä. Kuvaa klikkaamalla saa katsottua kaikki kuvat.



tiistai 4. kesäkuuta 2013

Pennut kasvaa

Kuluneiden kahden viikon aikana on pentulaatikossa tapahtunut valtavasti. Nyt pennut jo spruttailevat välillä vauhdikkaastikin sekä leikkivät ja painivat toistensa kanssa. Pentulaatikon oviaukkoon on jouduttu lisäämään jo monta lautaa, jotta eivät lähde karkuteille. Kiinteän ruuan syöminen on aloitettu ja vettä osataan jo juoda kupista. Vesikupissa on myös kiva läträtä - oikeita vesikoiran alkuja siis! Ensimmäiset seisotuskuvat otettiin päivän päälle 4-viikkoisina (kuvat Anneli Tervonen). Kuvaa klikkaamalla pääsee galleriaan katsomaan kaikki kuvat.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Pennut 2 viikkoa

Pennut täyttivät eilen jo kaksi viikkoa. Vauhti kiihtyy pentulaatikossa ja pikkuisen yritetään jo punnertaa jaloilleen. Kuvaaminen oli haasteellista, kun eivät pysy paikoillaan juuri muuten kuin nukkuessa. Joitakin kuvia saatiin silti kaksiviikkoisista. Kuvaa klikkaamalla pääsee suoraan pentujen kuvagalleriaan.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Hei!

Pentujen silmät on raollaan, joten täällä ryömitään jo melko lujaa. Painoa kertynyt kaikilla jo yli 1000 g.
Uusia kuvia lisätty galleriaan.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Hei!

Pennut tulevat huomenna 1 viikon. Painot ovat jo kaksinkertaistuneet, joten ruoka on maistunut hyvin. Lola on jaksanut hyvin urakkansa kanssa ja hoitanut pennut hienosti.

Kuva: Maria Lehto















Kuva: Maria Lehto





















Lisäsin uusia kuvia galleriaan. Tässä suora linkki verkkoalbuumiin.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Lisää kuvia

Gallerian kautta pääsee ihastelemaan pentujen kuvia. Albumit ovat alkutekijöissä, mutta sinne tullaan jatkossa lisäämään kuvia koirista.


Pentujen ensimmäiset päivät ovat sujuneet mallikkaasti. Ruoka maistuu ja pennut on tyytyväisiä.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Terveiset pentulaatikosta!

Meidän pentulaatikossa kuuluu kuuden pennun tuhinaa ja vikinää. Lola sai viime yönä pentuja. Kolme tyttöä ja kolme poikaa. Kaikki pennut voivat hyvin ja imevät jo reippaasti.

Pojat vasemmalla, tytöt oikealla.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Islasta muotovalio

Islan hieno näyttelymenestys huipentui 17.3.2013, kun Islasta tuli Suomen muotovalio. Näyttely oli Halsualla. Tuomarina Finne Leni. Onnittelut Islan perheelle!

ROP Antonella, VSP Elmeri. -Kuva Sisko Ekonoja

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tervetuloa!

Kotisivut alkaa pikku hiljaa valmistua. Näin kennel Brisa Marinan sivut voi virallisesti avata. Toivottavasti tänne saadaan kerättyä paljon koiranelämän makuisia, pennun pehmoisia, pörröisenperroisia tarinoita. Tervetuloa ja hyviä lukuhetkiä!